Kaksi SM-kultaa lisää

2.3.2022

Helmikuun viimeinen viikonvaihde kasvatti S-2000 SM-mitalien määrää, kun Iisalmessa ratkottiin SM-mitalien kohtaloita keskimatkalla ja viestissä. Saaliina oli kaksi SM-kultaa ja kaksi pronssia.

Anni Salmela ylsi 17-sarjan keskimatkalla mestaruuteen, vaikka alku oli hankalaa. Pahimmillaan tuli yksi minuutin virhe ja 8-rastilla Anni oli vasta viidentenä. Loppu tuli taas kerran hyvin a se takasi voiton 16 sekunnin marginaalilla. 20-sarjan Oili Holopainen ja Venla Viippola päätyivät keskimatkalla sijoille 5 ja 7.

Toinen mestari oli tietysti Seppo Mäkinen, joka kukisti vastustajansa 55-sarjassa. Voitto on sikäli merkittävä, että Seppo on sarjansa iäkkäimpiä. Ensi vuonna hän pääsee halutessaan kilpailemaan 60-vuotiaiden sarjaan.

Viisikymppisiin siirtynyt Ilpo Viippola oli 7:s, 60-sarjan keskimatkalla Arto Vilppola oli 9:s ja Tapani Heikkuri 16:s. Kymmenen vuotta vanhemmissa Kullervo Torikka oli 13:s.

13-vuotiaat eivät kilpaile Suomen mestaruuksista, mutta silti Veeti Viippolan kakkossija on maininnan arvoinen suoritus.

Viesteistä tuomisina oli kaksi SM-pronssia. 20-sarjassa Venla, Anni ja Oili olivat loppuun asti hopeassa kiinni, mutta viimeisillä sadoilla metreillä hopea vaihtui pronssiin. Jossittelua jäi, sillä Anni Salmelan sauvan sompa irtosi ja hän joutui hiihtämään suuren osan osuudestaan yhdellä sauvalla.

H150-viestissä Ilpo Viippola, Kai Ojala ja Seppo Mäkinen olivat SM-pronssilla. Kilpailun tiukkuudesta kertoo se, että voittaja Lounais-Hämeen Rasti oli maalissa vain 14 sekuntia ennen. H90-viestissä Kullervo Torikka, Arto Vilppola ja Tapani Heikkuri päätyivät sijalle viisi. (teksti: HeRo)