MM-kisat päätökseen - Anni juhlii MM-viestikultaa

5.2.2023

Nuorten EM- ja MM-kisat Latviassa saatiin päätökseen lauantaina viesteillä, kun aikuiset ratkoivat vielä EM-mitalien kohtalot sunnuntain parisprinteissä. Varsinkin nuorten sarjoissa viestipäivä oli suomalaisjoukkueille melkoinen mitalipäivä, sillä saaliina päivän viesteistä olikin kolme kultaa ja yksi hopea.

Suuntalaisittain suurin mielenkiinto kohdistui tietenkin W20 -sarjaan, jossa kaikki kolme Suunnan nuorta naista taistelivat paikoista viestijoukkueissa. Tällä kertaa valmennuksen ratkaisut joukkueiksi olivat sellaiset, että ykkösjoukkueeseen valittiin Vilma Pesu, Anni Salmela ja Lotte-Line Ekström. Kakkosjoukkue sivakoi kokoonpanolla Venla Viippola, Oili Holopainen ja Amanda Yli-Futka.

Ja hyvin suoriutuivatkin, sillä ykkösjoukkue Pesu-Salmela-Eksrtöm nappasi MM-kultamitalin ennen Norjan joukkuetta. Erinomaisesti suoriutui myös kakkosjoukkue Viippola-Holopainen-Yli-Futka, tullen maaliin kolmantena. Kakkosjoukkueen tulosta ei kuitenkaan huomioida virallisissa tuloksissa, joten pronssimitalit nappasi Sveitsi.

Aiemmin viikolla sivakoitiin myös keskimatka väliaikalähdöin, sekä pitkän matkan yhteislähtö. Näissä kilpailuissa parhaiten Suuntalaisista suoriutui Venla, joka varsin tasaisella suorittamisella nappasi keskimatkalla sijan 10., ja pitkällä matkalla sijoitus oli 9. Annin ja Oilin mono sen sijaan ei ollut parhaalla mahdollisella syönnillä keski- eikä pitkällä matkalla. Annin sijaluku oli molemmissa kilpailuissa 14., ja Oili päätyi sijaluvuille 22. ja 21.

Kuvagallerian kuvat: SSL / Petteri Kähäri sekä Donatas Lazauskas