Uutiset
Hisukisan kohtalo ratkeaa Uutena Vuonna
27.12.2006
Loppiaiskisojen kohtalo ratkeaa Uutena Vuonna. Silloin päätetään kisojen pitämisestä tai siirtämisestä. Tällä hetkellä maastossa on lunta liian vähän, mutta ratamestariryhmällä on valmiudet toimia…
Katsastukset Keminmaahan
21.12.2006
Lumen puute aiheutti Joutsenon PM-katsastusten peruuntumisen. Mikäli lunta tulee, katsastukset järjestetään loppiaisena 6.1.2007 Keminmaassa ja seuraavan päivänä OH:n isännyydessä Muurolassa. Tämän…
Lumi toi helpotusta
15.12.2006
Perjantaina 15.12. satanut lumi toi pientä helpotusta loppiaiskisojen järjestämistä ajatelle. Keminmaa sai tosiaan ohuen, muutaman sentin lumipeitteen täsmälleen joulukuun puolivälissä. Valkoiseksi…
Uuteen kauteen entisin voimin
27.11.2006
Velu Sipola valittiin yksimielisesti jatkamaan Suunta 2000:n puheenjohtajana myös vuonna 2007. Sunnuntaina 26. marraskuuta Kallilla koolla ollut vuosikokous oli muutenkin yksimielinen valinnoissaan.…
Omat kilpailut loppiaisena
25.10.2006
Suunta 2000 kantaa oman kortensa hisukasaan järjestämällä kansalliset kilpailut loppiaisena eli lauantaina 6.1.2007. Välillä suunniteltiin jo kilpailun siirtämistä päivällä hiihdon maakuntaviesteistä…
Hisukausi lähestyy
12.10.2006
Hiihtosuunnistuskausi 2006-2007 käynnistyy ennen kuin arvaatkaan. Jo joulukuun alussa on Saariselällä hisukauden avaus. Tuleva kausi on arvokisojen täyttämä. Se huipentuu Venäjän MM-kisoihin helmi-…
Salivuorot
16.8.2006
Talven 2006-2007 salivuorot lapsille, nuorille ja aikuisille. Aikuisten salivuoro on maanantaisin Kemissä Sauvosaaren koululla (Valtakatu 65) kello 19-20. Ensimmäinen salivuoro on 2.10.2006. Lasten ja…
Hippo- koulu alensi kynnystä mennä metsään
22.6.2006
Toukokuussa alkanut ja juhannusviikolla päättynyt Hippo- suunnistuskoulu antoi evääksi suunnistuksen alkeet. Toivoa sopii, että ne alensivat kynnystä mennä metsään. Heinäkuun alusta lähtien…
Hippo- suunnistuskoulun päättäjäiset
16.6.2006
Junioritoimintasivulta löytyvän kalenterin mukaan Hippo- suunnistuskoulun alkukesän päätöstilaisuus on Keminmaan Kallinkankaalla maanantaina 19.6. kello 17.30. Päätösharjoitusta varten kokoonnutaan…
T-paitoja edullisesti
5.6.2006
Hippo- suunnistuskoululaisille hankittuja t-paitoja on tarjolla myös aikuisille. Hippo- koululaisille paita sisältyy osanottomaksuun, muille siniset t-paidat myydään edullisesti 7 euroa kappale. Koot…
Mestarit kakkukahveilla
8.5.2006
Hiihtosuunnistuksen SM-viestivoittajat nauttivat ansaitut kakkukahvit Kallilla. Miesten SM-viestin kultaa voittaneet Seppo Mäkinen, Jari Sipilä, Jukka Kantomaa ja Ruslan Gritsan yhdessä muiden…
Tule Hippo- suunnistuskouluun
2.5.2006
Suunta 2000 järjestää kesällä 2006 Hippo- suunnistuskoulun, joka on tarkoitettu sekä lapsille että lasten vanhemmille. Aloitustilaisuus ja toiminnan esittely on Kemissä Sauvosaaren koululla (osoite…
Jukka nousi "parhaaseen A-ryhmään"
28.4.2006
Jukka Kantomaan talviset suoritukset riittivät nostamaan hänet Suomen Suunnistusliiton A-maajoukkueeseen. Kaukana ryhmäpaikasta ei ollut Jari Sipiläkään, joka kuitenkin sai tyytyä B-maajoukkueen…
Ratamestareita kaivataan !
21.4.2006
Kesän PS-rastit lähestyvät. Ratamestareita tarvitaan kipeästi järjestämään rasteja. Kevätpuoli olisi syytä saada järjestykseen lähiaikoina, jotta rastit voidaan järjestää. Asiasta lisää…
Suunnistuspuvut tilattavissa
28.3.2006
Seuralle tilataan uudet suunnistuspuvut. Tutustu vaihtoehtoihin. Perinteinen malli: paita 22,00€, housut 18,00€ Trikoomalli I: tiukka paita 25,00€, tavalliset trikoot 23,00€ Trikoomalli II: tiukka…
Mäkinen on pikamatkan mies
20.3.2006
Seppo Mäkinen on todellinen pikamatkan mies, sillä Luumäen hopea oli hänelle jo viides hisu-pikamatkan SM-mitali. Hopean arvoa korostaa se, että kilpailu oli suunnistuksellisesti erittäin vaikea.…
Suomen mestaruus !!!
13.3.2006
Miesten viestijoukkue teki sen, mitä vuosia on odotettu: voitti Suomen mestaruuden Ylivieskan Huhmarissa. Seppo Mäkinen, Jari Sipilä, Jukka Kantomaa ja Ruslan Gritsan hiihtivät alusta lähtien juuri…
SM-toiveet nousussa
15.2.2006
Vastoin alkukauden tietoa Ruslan Gritsan pääsee sittenkin Ylivieskan SM-kisoihin. Viestitoiveet nousevat tiedon myötä korkealle. Venäjältä kantautuneet tiedot kertovat, että Ruslan on päässyt kovaan…
Hisu-rallia taas
15.2.2006
Hyvin käynnistynyt Hisu-ralli jatkuu Kallilla. Lapsille ja nuorille ja miksei kaikille innokkaille tarkoitettu hiihtosuunnistusharjoitus Hisu-ralli "ajetaan" sunnuntaina 19.2.2006 kello 13.30 Kallin…

