Hisu-rallia taas
15.2.2006
Hyvin käynnistynyt Hisu-ralli jatkuu Kallilla. Lapsille ja nuorille ja miksei kaikille innokkaille tarkoitettu hiihtosuunnistusharjoitus Hisu-ralli "ajetaan" sunnuntaina 19.2.2006 kello 13.30 Kallin…
15.2.2006
Hyvin käynnistynyt Hisu-ralli jatkuu Kallilla. Lapsille ja nuorille ja miksei kaikille innokkaille tarkoitettu hiihtosuunnistusharjoitus Hisu-ralli "ajetaan" sunnuntaina 19.2.2006 kello 13.30 Kallin…
9.2.2006
Maailmanmestaruuttaan viime vuodelta puolustanut Erkki Alakuijala ei aivan onnistunut mitalijahdissaan veteraanien MM-kisoissa Latviassa. Erkin voitonmahdollisuudet menivät ensimmäisen päivän…
8.2.2006
Jukka Kantomaa antoi hyvän näytön kyvyistään maailmancupin jatkuessa Latviassa. Kaksi ensimmäistä kilpailua meni lähes nappiin, eikä kolmaskaan aivan huono ollut, kun sijoitus maailman parhaiden…
29.1.2006
Kallinkankaalla järjestetty Hisu-ralli keräsi heti ensi kerralla 16 lasta hiihtosuunnistusta opettelemaan. Kokoontumispaikkana oli valaistun ladun varrella oleva laavu, jonka ympäristöstä löytyi aivan…
25.1.2006
Suunnistusliitto on päättänyt ottaa SM-sprintin hiihtosuunnistusohjelmaan jo ensi vuonna. Aivan uunituoreen päätöksen mukaan ainakin aluksi SM-sprintti kilpaillaan ainakin aluksi Lapin Lumirastien…
16.1.2006
Suomen joukkue Venäjällä helmikuun loppupuolella käytäviin EM-kisoihin nimettiin Vuokatin maailmancupin kahden osakilpailun jälkeen sunnuntaina. Jukka Kantomaa oli maailmancupin kahden kilpailun…
12.1.2006
Vuosikokouksen yhteydessä jaettiin tukku palkintoja vuoden 2005 ansioista. Vuoden oravapolkulainen titteli annetaan lapselle, joka on iloinen ja reipas, avulias ja ystävällinen, osallistuu rohkeasti…
2.1.2006
Vuosikokouksessa hyväksytty vuoden 2006 toimintasuunnitelma sisältää paljon tietoa seuran tulevasta toiminnasta. Tutustu toimintasuunnitelmaan Koulutus ja valmennus sivulla.
2.1.2006
S-2000:n nykyinen puheenjohtaja valittiin yksimielisesti jatkamaan seuran vetämistä myös vuonna 2006. 8.12.2005 pidetyssä vuosikokouksessa johtokuntaan valittiin Sipolan lisäksi Taisto Viita, Esa…
2.1.2006
Jukka Kantomaa etenee kohti maailman huippua. Säyneisten mc-katsastuksissa Julle kukisti koko porukan. Voitollaan Julle varmisti paikan Suomen maailmancupjoukkueeseen. Turnee alkaa tammikuun…
13.10.2005
Jari Sipilä hoitaa alkavalla kaudella hiihtosuunnistusryhmän asioita. Johtokunnan tehtävään nimeämä Esa Hyvärinen on anonut omien talonrakennuskiireidensä vuoksi vapautusta ja Jari on luvannut toimia…
13.9.2005
VMK United on kovin vieraalta vaikuttava joukkueen nimi. Nimen takaa paljastuu keminmaalainen Korteniemen suunnistusperhe, jossa joukkueen muodostavat perheen äiti Leena ja kolme tyttöä Auli, Päivi ja…
12.9.2005
Seuramme riveissä viime talven kilpaillut Ruslan Gritsan on huippukunnossa. Hän voitti kaksi MM-kultaa pyöräsuunnistuksen MM-kisoissa Slovakiassa. Ruslan oli keskimatkan tunnin kestäneessä kilpailussa…